Vinkkejä näyttävän joulukuusen koristeluun

Joulukuusi ja kuusenkoristelu ovat aihe, jossa löytyy monen koulukunnan kannattajaa. Osa vaalii perinteitä lähes pyhinä, osa muuttaa koristelua vuosittain trendien mukaan.

Omasta mielestäni joulukuusen koristelussa tulee näkyä oma maku ja rohkeasti myös persoonallisuus – eikä koristelussa ole oikeaa tai väärää tapaa. Makuasioita! Ajattelin kuitenkin koota muutamia hyviä vinkkejä kuusen koristeluun, joista kukin voi poimia ne itselleen ja omaan makuun sopivimmat auttamaan koristelupuuhissa.

Aito vai tekokuusi?
Itse päädyin ostamaan aitoa kuusta ulkonäollisesti muistuttavan tekokuusen 3 vuotta sitten. Päätöstä en ole katunut kertaakaan. Koristeluinnostuskin on päässyt uuteen lentoon, koska tekokuusen oksat kestävät koristeiden painoa paremmin. Ja tämä kuusi ei varise – mikä on ehdottomasti myös loistava etu! Tekokuusi on helppo ja vaivaton, mutta luonnonkuusen tuoksua  ei myöskään voita mikään.

Vinkkinä: Tekokuusiostoksilla etsi kuusta, jossa on merkintä “PE”. PE-kuusi on hyvin aidon näköinen, PVC-kuusen “neulaset” ovat puolestaan vihreää “muovinauhaa”. Markkinoilla on myös PE/PVC-kuusia, joissa osa oksista on aidon näköisiä ja osa muovinauhaneulasia.

Tekokuusissa on yleensä aika vanha muovinhaju, joten kuusi kannattaa ostaa hyvissä ajoin ja tuulettaa ennen joulua.  Tekokuusen kanssa on myös tärkeää, että muistaa aukoa ja “pörhistellä” oksia tarpeeksi varastoinnin jäljillä. Näin kuuseen saa tuuheutta.

Mikäli haluat kurkata joulukuuseni erilaisiin koristeluihin vuosien varrelta, klikkaapa tästä ja tästä.

Suosittelemme

Kuusenvalot
Kuusenvaloja hankkiessa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota, että valot sijaitsisivat valoketjussa mahdollisimman lähellä toisiaan, mikäli haluaa tiheämpää valaistusta. Vertailla kannattaa metrimäärän lisäksi myös polttimojen lukumäärää.  Nohevimmat valmistajat merkitsevät myös myyntipakkaukseen suuntaa-antavan ohjeistuksen siitä, kuinka korkeaan kuuseen valoketju on sopivan mittainen.  Esimerkiksi 2,4m korkeaan kuuseen noin 16 metrin valoketju on sopiva. Itselläni on 2,7m korkeassa kuusessa 20 metrin valoketju.

Kuusenvalojen sävy kannattaa valita omien mieltymysten mukaan. Lämminvalkoinen on perinteinen ja sopii hyvin esimerkiksi punaisten ja kullanväristen koristeiden kanssa. Kylmä valkoinen puolestaan on hyvä kaveri hopeisille tai sinisille koristeille.

Valot kannattaa säilyttää siten, että ne on keritty virtapistoke päästä alkaen. Näin valoketjun asennus on helppo aloittaa kuusen latvasta. Tätä kikkaa käyttämällä ei ole kertaakaan tarvinnut sotkeutuneita jouluvaloja selvitellä.

Kuusen koristelu kannattaa aloittaa valoista. Valot kannattaa asetella hieman syvemmällä oksien sisään, noin 20 senttiä oksien kärjistä runkoon päin. Tällöin ne luovat kaunista hehkua, eivät häikäise ja valaisevat kauniisti oksien koristeita.

Koristenauhat ja -rusetit
Omat suosikkini helppoina, mutta näyttävinä, koristeina ovat erilaiset nauhat. Nauhoja suositaan erityisesti Yhdysvalloissa. Materiaaleina esimerkiksi satiini ja organza ovat hyviä vaihtoehtoja. Suosittelen, että varsinkin leveämmissä koristenauhoissa on hyvä valita nauha, jonka reunoissa kiertää ohuet rautalangat. Näin  nauhaa on helpompi asetella kolmiuloitteisesti. Nauhat kannattaa asetella kuuseen  heti valojen jälkeen.

Loistava apuväline nauhalla koristeluun on sidontalanka, jota saa esimerkiksi Clas Ohlsonilta. Sidontalanka on muovipäällysteistä ja sisällä kulkee ohutta rautalankaa. Sidontalangan avulla on helppona tehdä yhtämittaiseen nauhaan rusetteja tai ruusukkeita (katso kuva tästä) ja solmia ne kiinni oksiin. Sidontalanka voi olla pelastus myös monessa muussa joulupuuhassa, ja parin euron hintaansa nähden kannattava ja kätevä sijoitus.

Sidontanauhan avulla on myös äärimmäisen nopea tehdä yksittäisiä rusetteja koristeeksi. Ensin nauhaan kiepautetaan haluttu määrä silmukoita, jonka jälkeen sidontanauha vain kiedotaan silmukoiden keskikohdalle. Tästä voit kurkata kuvia rusetti-teemaisesta kuusestani.

Nauhat ovat myös erittäin helppo tapa tuoda uutta ilmettä tai väriä kuuseen. Muista asetella nauha pehmeän polveilevasti. Nauhaa voidaan kietoa kuusen ympäri sekä käyttää laskeutuen pystysuunnassa latvasta.

 

Koristepallot
Ensinnäkin se tärkein vinkki: kun ostat koristepalloja, säilytä aina niiden alkuperäinen paketti. Alkuperäisissä paketeissaan pallot on helpoin säilöä seuraavaa joulua varten ja ne pitävät pallot hyvin ehjinä. Koristeet saa myös säilöttyä pienempään tilaan ja järjestelmällisemmin, kun kaikki koristeet eivät ole sikin sokin.

Täytepallot: Usein kuusenkoristelussa unohtuu kolmiuloitteisuus. Laita kuuseen koristepalloja myös lähelle kuusen vartta. Tähän tarkoitukseen käy erinomaisesti ne markettien muovipallot, jotka eivät välttämättä ole niitä kauneimpia. Kauniit lasipallot voi säästää oksien kärkiin.

Entäpä ne pallojen koot ja värit? Koristepalloissa kannattaa hankkia laadukkaat lasiset peruspallot, perusvärissä. Ja näitä palloja saa olla runsaasti ja erikokoisina. Hyviä perusvärejä ovat esimerkiksi valkoinen tai hailakampi hopea tai kulta. Kuusi saa helposti ja edullisesti  uutta ilmettä ostamalla perusväripallojen lisäksi pari pallopaketillista vaikkapa sitä kunkin joulun trendiväriä.

Palloja kannattaa myös olla useammassa koossa elävöittämään kuusta. Yksi tyyli koristella kuusi on aloittaa alhaalta isoimmilla palloilla ja edetä latvaa kohden pallokokoa pienentäen.

Pallojen ripustamisessa itse käytän joulukuusen koristeille tarkoitettuja ripustuskoukkuja. Koukun ripustusosaa voi hieman puristaa oksan ympärille, jolloin voi varmistaa, että esimerkiksi ne lasiset rakkaimmat koristeet eivät tipahda oksalta lattialle niin helposti.

Muut koristeet
Hyödynnä mielikuvitusta koristelussa! Suositeltavaa on valita värikokoisuus-teema, jonka ympärille koristelu rakentaa. Kun värit pysyvät yhtenäisinä, erilaisille koristella voi revitellä vapautuneesti. Piparkakkumuotteja, origami-lintuja, rusetteja, lintuja, höyheniä, silkkikukkia, hiuskoristeita, karkkeja, tikkareita, pipareita…

Lahjapaketteja koristeeksi
Lahjapaketit ovat näyttäviä koristeita ja joulutunnelman luojia. Tyhjiä pahvilaatikoita paketoimalla saa nopeasti isompiakin jouluisia asetelmakokonaisuuksia. Ikean Pappis-laatikot sekä esimerkiksi Clas Ohlsonin arkistointilaatikot ovat loistavan kokoisia, ja niille löytää helposti myös muuta käyttöä joulun jälkeen. Nauhojen asettelussa ja kiinnittämisessä 2-puoleinen teippi on lostava apuväline pitämään nauhat ja rusetit paikoillaan.

Kuten aluksi tuli todettua, joulukuusen koristelussa on paljon perinteitä, joita saatetaan vaalia myös hampaat irvessä. Yhtä ja oikeaa oikeaa tapaa koristella kuusi ei ole olemassa. Neuvonkin olemaan reippaasti rohkea ja käyttämään luovuutta sekä mielikuvitusta.  Satsaamalla hyviin peruskoristeisiin, kuten kattavaan perusvärissä olevaan koristepallosarjaan, on helppo pienillä lisäyksillä kuten satiininauhalla ja muutamalla väripallolla muuttaa kuusen ilmettä vuodesta toiseen – niin halutessaan.

Ensimmäistä kertaa itselläni kuusi on koristeltuna jo joulukuun alussa. Tämä tietenkin antaa vielä mahdollisuuden lisätä joulukuuseen jotakin tämän joulun trendiväreistä, kuten sinistä, kuparia, messinkiä tai haileaa vanhaaroosaa.

Onko sinulla joku hyvä koristeluvinkki ilahduttamaan meitä kaikkia? Kommentoi alle! Iloisia koristelupuuhia!

Mikä on sinun vinkkisi kuusenkoristeluun? Kuulemme oikein mielellämme lisää hyviksi koettuja neuvoja koristelupuuhiin.

 

Lue lisää