Vaatteet

Suomalainen ei yleensä saa nauttia smokin käytöstä kovinkaan usein, joten smokki on monelle kaikkein tuntemattomin kokonaisuus. Koska smokkia on etiketin puolesta mahdollista varioida monella eri tavalla, voi sen hankkiminen tuntua hankalalta etenkin kun smokkietikettiä eivät tunnu edes suurten vaateliikkeiden...
Kaupan valmispaidoissa suurin ongelma on niiden puutteellinen istuvuus. Kauluspaidat mitoitetaan suunnitteluvaiheessa sopimaan hyvin erikokoisille ihmisille, mistä johtuen paidan istuvuus on usein “sinne päin”, eli hihat voivat olla liian lyhyet tai pitkät, tai paita on telttamainen eli vyötäröltään liian leveä. Valmispaitojen...
Kauluspaita on klassisen pukeutumisen perustavaatekappale ja on tärkeää, että paita on puettaessa puhdas, ehjä ja tarpeen vaatiessa sileä. Nyt on vuorossa lyhyt kuvaus siitä miten paita kannattaa pestä, jottei se kuluisi pesussa ja olisi näin ollen edustava mahdollisimman pitkään. Luetaan...
Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, olen ollut kiinnostunut bisnespukeutumisesta vuosien ajan. Reilu vuosi sitten otin härkää sarvista ja aloin parantamaan pukeutumistani systemaattisemmin. Kuten arvata saattoi, innostus muuttui aika nopeasti harrastuneisuudeksi joka on maksanut aikaa, vaivaa ja rahaa. Kaiken lisäksi alku...
Mistä ajattomasti pukeutuvan herrasmiehen tunnistaa? No tietysti vaatekaapista, josta löytyvät olennaiset vaatekappaleet tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kuin tilauksesta suomalainen tyylibloggaaja on visualisoinut hyvän esimerkin siitä, millaiselta herrasmiehen vaatekaapin sisältö voisi näyttää. Tyyliniekka suosittelee The Offsuit Ideal -blogia ajattomasta tyylistä kiinnostuneiden inspiraatiolähteeksi.
Moni mies törmää erityisesti valkoisten paitojen kanssa ikuiseen ongelmaan; paidan kaulus likaantuu, eikä puhdistu pesussa korkeissakaan lämpötiloissa. Ongelmaa pahennetaan vielä sillä, että paidan kaulus silitetään pesun jälkeen, vaikka kaulus on edelleen likainen. Silittämisen lämpö sitoo lian entistä tiukemmin paitaan...
Sitä joko vihaa tai rakastaa. Osalle miehistä se on terapeuttista puuhastelua, toisille se on pakkopullaa josta on selvittävä mahdollisimman nopeasti - tai se jätetään jopa puolison tehtäväksi (soo-soo miehet). Kyse on tietenkin kauluspaidan silittämisestä, joka on jokaisen miehen perustaito. Silittäminen...

Uusimmat tyyliartikkelit

Uusimmat kelloartikkelit

Lifestylen uusimmat