Tyyli

Suomalainen #menswear-vaikuttaja ja DressLikeA-bloggari Atte Rytkönen on tuonut yhdessä kumppaneidensa kanssa markkinoille oman asustemalliston, joka kantaa simppelisti nimeä DLA. Ensivaiheen mallisto kattaa perusasusteita, joita käyttämällä ei voi mennä pukeutumisessa vikaan. Oman erikoisuutensa mallistoon tuovat taskuliinat, joiden kuvamaailma on otettu suomalaisista...
SAVU Design Salonen on lahtelainen pienyritys, jonka yrittäjä Tommi Salonen valmistaa koruja ja kelloja pääasiassa jalometalleista ja jalokivistä. Pääpaino on omissa mallistoissa, mutta tämän lisäksi Salonen valmistaa uniikkeja koruja ja kelloja tilauksesta. Mielenkiintoisin uutuus SAVU Design Salosella on Kelo-mallistoon tulleet miesten korut,...
Kuten aiemmin kirjoitin, Tyyliniekka osallistui Love Me Do -häätapahtumaan yhdessä Herrainpukimon kanssa. Tapahtumapaikkana toimi tunnelmallinen Kattilahalli, joka sopi mielestäni hyvin tämänkaltaisen tapahtuman areenaksi. Varsinkin kun lupauksena oli toteuttaa erilainen häätapahtuma. Kuten odottaa saattoi, sisältö oli pääasiassa naisille suunnattu. Tästä huolimatta...
Tanskalainen Mismo tunnetaan laadukkaista laukuistaan, joissa yksityiskohdat ja materiaalit ovat kohdallaan. Olen muutaman kuukauden käyttänyt Mismon M/S Bureau -mallin laukkua ja kokemukset ovat olleet kauttaaltaan positiiviset. Katso esittelyvideo artikkelin lopusta, tai Youtube-kanavaltamme. https://www.instagram.com/p/BboOAFpjFHU/ M/S Bureau on tyylinsä puolesta monikäyttöinen laukku, joten...
Nappasin Tyyliniekan sisäpiirin uutiskirjeestä viime kuun puolella Herrainpukimon tarjouksen mittapaidasta ja -chinoista. Taannoin ehdin näiden tyylintekijöiden päämajaan Turkuun otattumaan mittojani sekä valitsemaan vaatteiden yksityiskohdat. Kokemuksena ensimmäiseni. Liikenteeseen lähdettiin chinokankaan valinnasta. Tarjolla oli pakallinen milanolaisen Duca Visconti di Modronen 280-grammaisia kankaita....
Sukat ovat tärkeä osa mitä tahansa pukeutumista, niin myös klassisessa pukeutumisessa. Yksi suuresti hämmästyttävä seikka kuitenkin on se, että pukeudumme aivan liian usein mustiin sukkiin. Toisaalta, tämä on ymmärrettävää sillä kun menen kauppaan, niin tarjolla on miehille mustia käsineitä,...
Nudenväristen korkokenkien sanotaan olevan yksi naisen vaatekaapin asukokonaisuuksien kulmakivistä. Värivalinta on monipuolinen yhdistellä, mutta tämän lisäksi kyse on myös visuaalisen illuusion luomisesta. Koska omasta kenkävalikoimastani ei vielä nudenvärisiä korkokenkiä löydy, oli mukavaa päästä testaamaan mallia Gaborin valikoimasta. Nudenvärisistä kengistä on...
Turku on aktiivinen kellokaupunki. Tästä hyvänä osoituksena on 6. kesäkuuta kello 16 eteenpäin pidettävä FB-kelloharrastajien tapaaminen, jota isännöi laatuvaatettaja Herrainpukimo osoitteessa Kauppiaskatu 3. Tapahtumaan osallistuu myös arvokelloihin erikoistunut Kellokonttori, joten luvassa on takuulla mielenkiintoinen tapahtuma tyylikkäiden vaatteiden ja kellojen parissa...
Australian Sydneyssä päämajaansa pitävä Le Noeud Papillon on saanut verkon foorumeilla mainetta laadukkaana rusettivalmistajana. Yhtiö käyttää solmukkeisiinsa Italian Comon alueen korkealaatuisia silkkejä ja kertookin monien materiaaliensa olevan yksinomaan heidän käytössään. Näinpä Le Noeud Papillon -solmukkeen ostaja saakin käsiinsä tuotteen,...
Aurinkoinen sää, nopea auto ja tyhjä baana. Mitä mies enää muuta voi toivoa? Koska olen kuitenkin lakia noudattava kansalainen ja pidän perhefarmarin nopeuden sallitussa, on minun haettava syntisen hyvä olo ratin takana toisaalta. Ratkaisuni ovat keltaruskeat ajokäsineet, joissa on hedonistisen...

Uusimmat tyyliartikkelit

Uusimmat kelloartikkelit

Lifestylen uusimmat