Tuscany Leather

Italialainen Tuscany Leather on Altavillan perheyritys, joka on erikoistunut nahkalaukkujen ja -tarvikkeiden valmistamiseen ja myymiseen oman verkkokauppansa sekä yli tuhannen jälleenmyyjänsä välityksellä. Valikoimista löytyy kattavasti nahkasta tehtyjä matkalaukkuja, käsilaukkuja, tietokonelaukkuja, reppuja, lompakoita, käyntikorttikoteloita ja erikoisempaa tavoitteleville esimerkiksi solmioiden, kauluspaitojen ja rannekellojen suojataskuja.

Matkustavalle arvokellojen omistajalle on tarjolla tyylikäs nahkasuoja
Matkustavalle arvokellojen omistajalle on tarjolla tyylikäs nahkasuoja.

Reilun kymmenen toimintavuoden aikana yritys on laajentunut merkittäväksi toimijaksi noin 15 miljoonan euron liikevaihdollaan. Liiketoiminnan kansainvälisyydestä kertoo se, että yli 80 prosenttia liikevaihdosta tulee viennistä.

Se mikä tekee Tuscany Leatherin mielenkiintoiseksi laajan tuoterepertuaarin lisäksi on laatuunsa nähden erittäin kohtuulliset hinnat. Yrityksen itsensä mukaan tämän ovat mahdollistaneet omissa käsissä oleva suunnittelu ja tuotanto, hyvät suhteet Italian laadukkaimpiin nahantuottajiin, tarkasti valitut yhteistyöparkitsimot joissa nahkat käsitellään 1800-luvulta periytyneiden traditioiden mukaisesti.

Paljon matkustavalle on tarjolla kaikenkattava Luxurious Travel Set.
Paljon matkustavalle on tarjolla kaikenkattava Luxurious Travel Set.

Laatu

Tuscany Leatherin filosofiassa laatu muodostuu ensiluokkaisista materiaaleista, perinteisten ja nykyaikaisten tuotantomenetelmien tarkoituksenmukaisesta yhdistämisestä, tuotteiden käyttöergonomiasta sekä erinomaisesta asiakaspalvelusta.

Tuscany Leatherin tuotteet tehdään osittain käsityönä.
Tuscany Leatherin tuotteet tehdään osittain käsityönä.

Tuotannossa tärkeäksi arvoksi on valittu ympäristöystävällisyys, joka tarkoittaaa mm. nahkojen osalta kasvisparkitsemista luontoa huomattavasti enemmän kuormittavan kromiparkitsemisen sijaan.

Vernazza-nahkasalkku on klassinen valinta bisneskäyttöön.
Vernazza-nahkasalkku on klassinen valinta bisneskäyttöön.

Kokemusten perusteella Tuscany Leatherin nahkat ovat laadukkaita ja tuotteiden työnjälki on viimeisteltyä. Odotusarvo nahan kauniille patinoitumiselle on korkealla, joka on iso osa nahkatuotteiden viehätystä.

Voyager-matkalaukkua löytyy kahdessa eri koossa ja kolmessa eri sävyssä.
Voyager-matkalaukkua löytyy kahdessa eri koossa ja kolmessa eri sävyssä.

Kun tuotteiden suunnittelussa on huomioitu arkipäivän käytettävyys ja tyylikkyys, voi Tuscany Leatheria pitää hyvällä omallatunnolla tutustumisen arvoisena toimijana jonka tuotteissa kohtaavat laatu ja hinta hienosti.

PS. Suomalaiset kauppiaat, Tuscany Leather etsii jälleenmyyjiä Suomesta. 😉

Suosittelemme

Tuscany Leather pähkinänkuoressa

  • Vientiä 150 maahan
  • 90000 asiakasta
  • Yli 1000 jälleenmyyjää
  • Liikevaihto 15 miljoonaa euroa (2013)
  • Viennin osuus liikevaihdosta 84 %
  • Yli 300 tilausten lähetystä päivittäin
  • 4 tehdasta Toscanassa
  • 3 yhteistyöparkitsemoa Italiassa

 

Lue lisää