”Missä kelloliikkeissä tykkäät asioida?” Tähän kysymykseen saan vastata säännöllisesti ja yksiselitteistä vastausta ei tietenkään ole, sillä myymälän valintaan vaikuttaa sijainti, mutta yhtälailla minkä kellomerkin tai palvelun perässä olen. Onneksi suositeltavia vaihtoehtoja löytyy ympäri Suomea, joten en ole jäänyt sanattomaksi. 🙂

Pirkanmaalla asuvana, mutta pääosin Helsingissä työn perässä käyvänä tutuksi ovat tulleet lähes kaikki kynnelle kykenevät kelloliikkeet ja niiden upeat myyjät ja kauppiaat, joista osaa saan jopa ystävikseni kutsua.

Kello ja Kulta Widemark

Koska myymälöitä voi luokitella erilaisilla kriteereillä, haluan tällä kertaa nostaa esille Eduskuntatalon läheisyydessä toimivan Kello ja Kulta Widemarkin, jonka yrittäjäpariskuntaa voin vilpittömästi kutsua kelloalan sydämellisimmäksi. Kyse on Ismo ja Riikka Tuovisesta, joiden luona on kiva poiketa vaikka ei varsinaista asiaa olisikaan. Kahvikuppi kourassa on mukava vaihtaa kuulumiset ja samalla tulee luontaisesti ihailtua mikä on uusinta uutta mm. Alpinalla, Oriksella, Seikolla ja Casiolla.

Alpina Seastrong Diver 300 Automatic -sukeltajankello


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA

Widemark edustaa Alpina-kellomerkkiä Suomessa.

Pariskuntaa voi kuvailla myös Yrittäjiksi isolla Y-kirjaimella, sillä Widemarkin lisäksi perheen yrityssalkusta löytyy muutama muukin liiketoiminta-alue, joista yksi, Riikan pyörittämä Cream Bear löytyy seinän takaa. Kun kyselin mistä liiketoiminta sai alkunsa, oli tarina varsin looginen. Ismo oli jollain työreissulla törmännyt merkin laukkuihin ja tuonut sellaisen kotiinsa, josta ajatus sitten lähti.

Hieman samanlainen tarina on saksalaisilla Lamyn kynillä, joiden Suomen edustuksen Ismo neuvotteli itselleen, kun tilaisuus siihen tuli. Jos on paikka, pitää silloin laukoa. Luonnollisesti yritysten edustamia tuotteita myydään ristiin, sillä esimerkiksi Lamyn kynät ovat Widemarkin myymälässä laajalti myynnissä.

Lamy Safari

Tuovisen pariskunta elää liiketoiminnassa ajan hermolla, sillä he ovat osaltaan kulkeneet alalla eturintamassa yhdistämällä kivijalkamyynnin ja verkkokaupan.

Ismo ja Riikka - Widemarkin yrittäjäpariskunta
Ismo ja Riikka – Widemarkin yrittäjäpariskunta

Tämä ennakkoluulottomuus liiketoiminnassa sekä hersyvä huumorintaju ja elämänilo ovat omalla kohdallani niitä syitä, miksi tykkään käydä Widemarkilla. Kelloala elää tällä hetkellä suuressa murroksessa, joka teetättää kovasti työtä kaikille, joten positiivisen kautta tekemiseen suhtautuva Tuovisten pariskunta tuo kahdestaan valoa ja lämpöä alalle.

Kiitos, kun olette olemassa. 🙂

Kello ja Kulta Widemarkin löydät Helsingistä osoitteesta Arkadiankatu 15. Verkkokauppa toimii puolestaan osoitteessa KellojakultaWidemark.fi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here