Maailmalla jo voimakkaaksi muodostunut trendi joukkorahoitetuista rannekelloista on loistanut Suomessa poissaolollaan yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta. Varsinaista hypeä asian ympärillä ei ole päässyt syntymään, mutta uusin tulokas yrittää murtaa jään.

Seglinge – toteutuva unelma

Brand House Finlandin yrittäjänä toimiva, pitkän uran kelloalalla tehnyt Sami Ovaskainen on jo pitkään haaveillut omasta kellomerkistä ja tänään alkaneen Indiegogo-joukkorahoituskampanjan myötä hän on tekemässä haaveestaan totta. Ovaskaisen tavoitteena on kasvattaa Seglingea mallisto kerrallaan ja joukkorahoitusta hän pitää tähän oivallisena keinona. Nyt lanseerattava Seglinge Benjamin on lähtölaukaus tälle unelmalle, jonka tavoitteena on kerätä 50.000 taalan rahoituspotti.

Sami Ovaskainen - mies Seglinge -kellomerkin takana.
Sami Ovaskainen – mies Seglinge -kellomerkin takana.

Seglinge Benjamin

Seglinge Benjamin -nimeä kantavan kronografin vahvuutena on klassinen, jossain määrin pukukellomainen design, joka on varsin virkistävä poikkeus racing- ja sukeltajankellojen täyttämässä joukkorahoituskellojen sakeassa meressä.

Tämä merellinen aasinsilta sopii Seglingen tarinaan hyvin, sillä kellomerkin nimi tulee Sami Ovaskaisen kesäpaikasta, joka sijaitsee Kumlingen kuntaan kuuluvalla Seglingen saarella. Tarinan mukaan kellon ideaa on pyöritelty usein mökkiolosuhteissa, joten nimi oli lopulta itsestäänselvyys – kunhan se ensin tuli mieleen. 🙂


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA

Seglinge Benjamin (ref. S1013-110)
Seglinge Benjamin (ref. S1013-110)

Seglinge Benjamin -kronografin suunnittelussa on pitäydytty perusasioissa. Design on skandinaavisen minimalistinen ja kellotaulu on helppolukuinen. Yksityiskohtien määrällä tai materiaaleilla ei ole lähdetty kikkailemaan, vaan markkinoille halutaan tuoda 200 euron hintaluokkaan tuote, joka tuntuu hintaansa laadukkaammalta.

Joukkorahoituksessa oleva Benjamin sisältää viidellä erilaisella kellotaululla varustettua klassiseen designiin nojaavaa kronografia, yhteensä 37 variaationa rannekkeesta riippuen. Kelloille myönnetään kahden vuoden kansainvälinen takuu.

Seglinge Benjamin (ref. S1012-214)
Seglinge Benjamin (ref. S1012-214)

Teknisesti kello luottaa Seikon ns. mekaanisen kvartsikoneistoon (VK64), joka tuo ajanoton painikkeisiin pehmeän käyttötuntuman. Kellonkuori on tehty ruostumattomasta teräksestä ja kupera mineraalilasike tuo kelloon elegantin lisän. Kellolle luvataan myös 100 metrin vesitiiviys, joka ei kronografeissa ole itsestäänselvyys.

Koneistovalinnan myötä Seglinge Bemjaminin halkaisija ilman vetonuppia on kronografiksi hillityt 40 millimetriä ja paksuus 12 millimetriä, joten mittojen puolesta se toimii hyvin pukukellona. Korvakkeiden läpimitta on 20 millimetriä, joka avaa laajat mahdollisuudet tarvikerannekkeiden käyttöön. Seglinge tarjoaa myös laajan valikoiman rannekkeita, joissa on vaihtamista helpottava pikalukitus (nahka- ja nylonrannekkeet).

Seglinge Benjamin -rannekellot on luvattu toimittaa joulukuussa 2018.

Osallistu kampanjaan Indiegogon sivuilla. *

* Mikäli olet kiinnostunut joukkorahoitetusta kellosta, kannattaa perehtyä tarkasti myös joukkorahoituskampanjan ehtoihin, sekä siellä esilletuotuihin riskitekijöihin. Nämä on hyvä tiedostaa ennen rahoittajaksi ryhtymistä.

2 KOMMENTIT

  1. Harmillisesti epäonnistui tämä joukkorahoituskampanja. Keräsi ”vain” 3% of $50,000. Oli kyllä kivan näköisiä kelloja. Olisi kiva kuulla miten tarina jatkuu kampanjan jälkeen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here