Pohjanheimo

Pohjanheimo on miesten pukeutumisen erikoisliike, joka on toiminut Tampereella yli seitsemän vuosikymmentä. Tänä päivänä liike on kasvanut uusien liiketilojen, palvelualttiuden ja kauppias Mikko Hautasen ennakkoluulottoman asenteen johdolla kaupungin parhaaksi miesten vaateliikkeeksi. Keväällä 2015 Pohjanheimo laajensi toimintaansa myös Jyväskylään. Blogin lukijoille ei liene salaisuus, että Pohjanheimosta on muodostunut kantapaikkani ja tämä on johtanut myös yhteistyöhön.

Upeita A. Christensenin taskuliinoja
Pohjanheimolta löytyy tyylikkäitä A. Christensenin taskuliinoja

Vahvuutena laajat mallistot

Pohjanheimon vahvuuksia ovat useamman tunnetun brändin laajat ja ehjät valikoimat, myös kenkien osalta. Toisin kuin tavarataloissa, Pohjanheimo panostaa edustuksessaan olevien valmistajien mallistojen laajuuteen, myös kokojen osalta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Sandin ja Tiger of Swedenin kohdalla tarjolla on enemmän valmistajien parempia (lue: laadukkaampia ja sitä kautta hieman kalliimpia) mallistoja kuin tavarataloissa, joissa panostetaan ns. volyyymia tuoviin perusmallistoihin.

Sandin ja Tiger of Swedenin villakangashousuja syksyyn
Sandin ja Tiger of Swedenin villakangashousut syksyyn

Moni voi kuitata nämä kauppiaan kaunopuheiksi, mutta ainakin oma kokemukseni tarjolla olevista puvuista on sellainen, että kankaista löytyy sitä parempaa versiota, niihin on upotettu normaalimallistoa enemmän käsityötä ja mikä tärkeintä, istuvuus on mm. kainaloista parempi.

Suosittelenkin ennakkoluulottomasti kokeilemaan tuotteita ennen tuomiota. Trendikkyys näissä näkyy siinä, että erityisesti Sandin housujen lahkeet ovat lähtökohtaisesti erittäin kapeat, joka on syytä huomioida jos tykkää väljemmästä istuvuudesta.

Paitapuoli on kokenut myös muutoksia, sillä Pohjanheimo on saanut edustukseensa laatuvalmistaja Stenströmsin paidat. Kiinnostavaksi asian tekee se, että valmistajan paitoja saa tilattua myös omien mittojen mukaan.

Valmisvaatetta voidaan muokata

Valmisvaatteet ovat aina kaupallinen kompromissi istuvuuden suhteen. Tästä johtuen on ihan luonnollista, että vaatteissa on pieniä muutostarpeita ja tätä ei kannata pelätä. Pohjanheimolla asiaan kiinnitetään huomiota, sillä kuten Sandin kohdalla mainitsin, erityisesti housujen istuvuuteen voidaan vaikuttaa kaventamalla tai vapauttamalla kangasta saumoista.

Suosittelemme

Yleisimpiä muokkauksia ovat hihojen ja lahkeiden lyhennykset, lahkeiden kavennukset sekä takeissa hartioiden tai rinnan kohdalta sisäänotot. Pohjanheimon oma ompelija tekee tarvittavat korjaukset vaikka odottaessa.

Uutuutena maailman arvostetuimpiin valmistajiin kuuluva Corneliani

Cornelianin mallistoa
Cornelianin mallistoa

Miesten tyylifoorumeita seuraavana oli hieman yllättävää kuulla, että Pohjanheimo harkitsi italialaisen Cornelianin ottamista myyntiin. Kyseessä on kuitenkin millä tahansa mittapuulla katsoen yhdestä maailman arvostetuimmista miesten vaatteiden laatuvalmistajasta ja Tampereen kokoiseen kaupunkiin sellaisen tuominen on suorastaan uhkarohkeaa.

Asia varmistuikin pian ja itseäni kiinnostava asia oli tietysti se, että mitä sieltä on tulossa. Lupauksena oli, että syyskuun loppuun mennessä Cornelianilta tulevat mustat ja tummansiniset puvut. Tulen luonnollisesti kertomaan asiasta Tyyliniekan Facebook-sivuilla kunhan puvut saapuvat Tampereelle.

Pohjanheimon ja Tyyliniekan yhteistyö

Pohjanheimo ja Tyyliniekka tekevät yhteistyötä, joka on saanut alkunsa hyvästä asiakassuhteesta. Konkreettisesti tämä on tarkoittanut sitä, että kauppiaan kanssa on voinut aina neuvotella tuotteiden hinnoista, varsinkin jos ostoslistalla on ollut useampia tuotteita. Toiseksi kauppias on jakanut kaupallista tietämystään avoimesti, eli hän on kertonut millaista on kauppiaan arki.

Siinähän on tasapainoteltava asiakkaiden toiveiden ja päivittäisen positiivisen kassavirran välimaastossa siten, että yrityksellä on riittäviä pelimerkkejä kehittymiseen. Ulospäin tämä näkyy siinä, että tarjolla on oltava myös trendikkäitä tuotteita, jotka taatusti särähtävät klassisesti pukeutuvan silmään. Toisaalta, tällaisten kaupallisten realiteettien tunnustamisen vastapainona on mahdollisuus tuoda valikoimiin Cornelianin kaltaisen highend-valmistajan tuotteita.

Lisäksi olemme sopineet bloggauksesta, jossa kerromme kauppiaan näkökulmasta millaista on pyörittää vaateliikettä. Uskoisin, että tällainen sisäpiirin katsaus on mielenkiintoista luettavaa. 🙂

Lue lisää