Sveitsiläinen kellonvalmistaja Oris tunnetaan hyvän hinta-laatusuhteen kelloistaan, joista etenkin Aquis-malliston sukeltajankellot ovat nousseet suureen suosioon. Suomessa Oris on laajentunut maahantuoja Kultakeskuksen toimesta systemaattisesti ympäri Suomea yhden paikallisen jälleenmyyjän taktiikalla.

Uusina paikkakuntina Lahti ja Joensuu

Oris on viimeisten kuukausien aikana bongattu ainakin kahdelta uudelta paikkakunnalta. Lahdessa Oris on myynnissä Lahden Kellokeskuksessa ja Joensuussa jälleenmyyjänä toimii Prismassa sijaitseva Kulta-Center. Molemmat jälleenmyyjät kuuluvat Timanttiset-ketjuun.

Lahden Kellokeskuksen Oris-tarjontaa.
Lahden Kellokeskuksen Oris-tarjontaa.
Joensuun Kulta-Centerin Oris-tarjontaa.
Joensuun Kulta-Centerin Oris-tarjontaa.

Joensuun Kulta-Centerin yrittäjä Olli Huttunen kommentoi Oriksen tuoretta edustusta seuraavasti:

Harkitsin Oriksen ottamista valikoimaamme parin vuoden ajan, sillä se on saanut hyvin huomiota mm. kelloharrastajien parissa. Etenkin Aquis-sukeltajankellomallisto on kiinnostanut kuluttajia, joten Oriksen myötä saimme laadukkaan sveitsiläismerkin kivijalkamyymälämme lisäksi myös verkkokauppamme puolelle.


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA

Mielenkiintoisena yksityiskohtana kummallakin uudella Oris-paikkakunnalla on vahva paikallinen kelloharrastajayhteisö, joiden jäsenet ovat ilolla tervehtineet uutta tulokasta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here