Hyvä kahvi on ollut tässä taloudessa arvossaan jo pidemmän aikaa ja siitä ovat pitäneet huolta suomalaisten pienpaahtimoiden laadukkaat kahvit, jotka ovat päätyneet viimeisten kuukausien ajan vastapaahdettuina papuina Slurpin toimittamana postilaatikkoon kaksi kertaa kuukaudessa.

Kahvi-intoiluni on alkanut tätäkin aiemmin, jolloin ostin kahvipapuja suoraan pienpaahtimoilta ja sitten jonkin verran myymälöistä. Kuitenkin omaan luonteeseen on kotiin toimitettu kahvi osoittautunut parhaaksi valinnaksi, sillä samalla olen päässyt kuratoidusti maistamaan eri paahtimoiden eri kahveja. Näiden joukosta on myös löytynyt todella maukkaita suosikkeja. Kahvimuistiinpanoja olen tehnyt jonkin verran Instagramiin.

Hyvää huomenta. Nyt löytyi kahvilasiin erinomaista kahvia, jota jäi pienen papupussin verran yli Aika tyylikäs Tampere -illasta. Pirkanmaan Paahtimo on maukkaalla tavalla tuonut omia juuriaan esille Tampereen kaupunginosakahvien kautta ja Kalevan Kaski on yksi niistä. Aeropressillä tehtynä Kalevan Kaski on tasaisen tuhtia ja jopa hieman savuista, joka sopii omaan viskillekin persolle suulleni mainiosti. Etiketissä mainitaan myös suklaisuus, jonka vivahteen havaitsin juuri ja juuri toisen lasillisen kohdalla, omasta mielestäni hyvin hennosti. @jnazarene_uuttaja on myös maistanut samaa kahvia ja kannattaakin lukea hänen kattavampi maisteluraporttinsa. 😋 #pirkanmaanpaahtimo #kalevankaski #kahvi #tampere #coffee #aeropress #stylefellow

A post shared by Stylefellow Suomi (@stylefellow.fi) on


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA

@slurpkahvi on toimittanut kahden viikon välein kahvipapuja, joista olen tehnyt pääasiassa Aeropress-kahvia. Maistelussa on ollut tumma- ja vaaleapaahtoisia papuja suomalaisilta pienpaahtimoilta. Jos otan verrokiksi ns. market-kahvin, paremmankin, on ero Slurpin toimittamien kahvien hyväksi merkittävä. Makuhermoa on kutkuteltu hyvillä makuvivahteilla, joiden tunnistaminen on avannut itselleni uuden maailman. Slurpin tilausmallin hyvä puoli tällaiselle aloittelijalle on myös siinä, että makutuntuma – niin tummien kuin vaaleiden – kahvien välillä avautuu väistämättä, kun kupin sisältö vaihtuu useammin. Tähän mennessä kuppiin päätyneistä kahveista suosikiksi on noussut oman maakuntani kirkkain tähti, @pirkanmaanpaahtimo'n hondurasilainen luomukahvi Santa Rosa. Voin luvata, että laatukahvin maailmaan perehtyminen saa jatkoa… @mairaksinen

A post shared by Stylefellow Suomi (@stylefellow.fi) on

Helsinki Coffee Festival 2018

Tänä vuonna otan kahvin maailmaan uuden askeleen osallistumalla Helsinki Coffee Festival -tapahtumaan, joka tarjoaa monipuolisen kattauksen kahvin ja myös teen parhaita makuja. Pohjoismaiden suurimmassa kahvitapahtumassa julkistetaan äänestyksen tulokset  vuoden parhaasta kahvilasta ja kahvipaahtimosta.

Helsinki Coffee Festival on myös vuoden tärkein ammattilaistapahtuma, jonka ohjelman parhaita paloja on jalkautettu lauantain ja sunnuntain kuluttajapäiville. Näin aloittelijana itseäni kiinnostavat erityisesti lauantaiaamupäivän ohjelma täydellisen kahvikuvan ottamisesta (Tickle your Fancy -bloggarin toimesta) ja mitkä asiat vaikuttavat hyvän kahvin valmistamiseen. Iltapäivän kiintoisin ohjelmanumero on ehdottomasti täydellisen Irish Coffeen valmistaminen. 🙂

Helsinki Coffee Festival järjestetään kuluvana viikonloppuna (20.-22.4.2018) Helsingin Kaapelitehtaalla. Lippujen hinnat alkavat 12 eurosta ylöspäin.

Seuraa Helsinki Coffee Festivalin some- ja uutisvirtaa

Otamme kahvi- ja kahvilakulttuuriin perehtymisen myös työn kannalta, ns. ei-ammattilaisen silmin tuottamalla paikan päältä uutisvirtaa etenkin sosiaaliseen mediaan. Tämän lisäksi nostamme Twitteristä muiden paikallaolijoiden parhaita paloja Helsinki Coffee Festivalia varten perustetulle live-seurantasivulle.

Voit seurata tapahtuman uutisvirtaa tämän artikkelin lopusta, tai osoitteessa stylefellow.fi/hcf2018/

[ff id=”2″]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here