Lifestyle

Testaamme juttusarjassamme, löytääkö luonnonkosmetiikka paikkansa ja suosionsa erilaisten kaunistautumisen tuotteiden joukossa tai korvaajana. Testituotteiksi onneksi löysimme kotimaisen toimijan, Flow Cosmeticsin, tuotteita. Heidän valikoimistaan löytyy myös joukko erilaisia aromaterapeuttisia tuotteita. Itse testasin sitruunan tuoksuista luomulaatuista eteeristä öljyä sekä Tyrnibalsamia. Tuoksuilla...
Kemikaalikuorma, joka syntyy itselleni pelkästään kaunistautumisesta, on tarkemmin ajateltuna hyvin suuri. Meikit, ihonhoito ja hiustuotteet pesemisestä muotoiluun sisältävät lukemattomia kemikaaleja, joista suurta osaa en edes itse tunnista.  Siitä heräsinkin ajatus, voisiko puhtaista luonnon raaka-aineista valmistetusta kosmetiikasta sittenkin olla korvaajaksi...
Tyyliniekka on ehtinyt tänään viiden vuoden ikään, jota voidaan pitää pienestä blogista merkittäväksi verkkolehdeksi kasvaneelle medialle kunnioitettavana saavutuksena. Vuosien saatossa sisältöjä on tuotettu runsaasti eri aiheista, painotusten seuratessa voimakkaasti toimittajien kiinnostuksen kohteita. Tänä päivänä rannekellot ovat vallanneet voimakkaasti alaa, mutta...
Alpakan villa on tulossa entistä tutummaksi suomalaisillekin pukeutumisessa, myös luksuslaatuisten vaatteiden ja asusteiden materiaalina. Täysin uusi tuttavuus alpakanvilla oli itselleni petivaatteiden, tyynyjen ja peittojen, täytteenä. Lähdin avoimin mielin testaamaan peittoa sekä tyynyä ja jo ensimmäisten öiden jälkeen hämmästyksekseni huomaisin...
Itselleni arjen pieniä luksuksia ovat aika itselleni ja itselaitettu ruoka tuoreista aineksista. Arjen kiireessä tuoreita aineksia, kuten vihanneksia ja hedelmiä, tulee helposti kuitenkin käytettyä vähemmän, koska kuorimiset ja pilkkomiset tuntuvat vaivalloiselta ja vievät aikaa. Joulun ja vuodenvaihteen herkuttelujen jälkeen on...
Asiakaspalvelu ja -kokemus ovat asioita, jotka herättävät tunteita etenkin silloin, kun jokin ei mene odotusten mukaisesti. Haastavaksi asiakaskohtaamisen tekee juuri asiakkaiden erilaiset odotukset palvelusta ja sen tasosta. Toiset haluavat aktiivista otetta, kun taas toiset - itse mukaan luettuna -...
Enää muutama päivä vuodenvaihteeseen! Nyt viimeistään kaikille meille mattimyöhäisille on sopiva hetki joulukiireiden lomassa hankkia kalenteri matkakumppaniksi vuoden 2018 seikkailuihin. Kalenterihyllyillä on jo useampana vuonna tullut olo, että olisi mukavaa nähdä jotakin hieman erilaista valikoimissa.  Vaikka nyt erilaiset tuunattavat plannerit...
Juustotarjotin on erinomainen joulun herkutteluihin, mutta yhä useampi kokoaa juustotarjottimen myös arkena.  Kävin haastattelemassa Juustosopin Eija Ahvenjärveä kootakseni teille parhaat vinkit juustotarjottimen koostamiseen. Juustoista on tullut myös entistä suositumpi lahja, ja laadukkaalla juustolla voi hyvin korvata perinteisen joulukukkatervehdyksen. Juustot aseteltuna...
”Ihania kokkaus- ja leivontakuvia – osaisinpa itsekin ja olisipa aikaa!” Näin tulee aika usein huokailtua kun seuraa vaikkapa sosiaalisen median uutisvirtaa. Kukapa meistä ei haluaisi ilahduttaa itseään, perhettään tai esimerkiksi vieraitaan upeilla tarjottavilla. Hmm... Jospa siis minäkin yrittäisin. Tartuin toimeen...
Joulukuusi ja kuusenkoristelu ovat aihe, jossa löytyy monen koulukunnan kannattajaa. Osa vaalii perinteitä lähes pyhinä, osa muuttaa koristelua vuosittain trendien mukaan. Omasta mielestäni joulukuusen koristelussa tulee näkyä oma maku ja rohkeasti myös persoonallisuus - eikä koristelussa ole oikeaa tai väärää...

Uusimmat tyyliartikkelit

Uusimmat kelloartikkelit

Lifestylen uusimmat