Jaana Junkkaalan suunnitteleman Serenityn tarina sai alkunsa noin vuosi sitten fasaaneista. Koruissa on tuore henkäys moderniutta, mutta ainekset ajattomiksi klassikoiksi. Malliston pronssiset ja hopeiset vaihtoehdot innostavat rohkeampiinkin yhdistelmiin. Serenity on kuitenkin myös loistava valinta mikäli pidät hillityistä koruista, mutta toivot kuitenkin koruiltasi hieman näyttävämpää kokoa.

Jaana Junkkaalan Serenity-malliston hopeiset pitkät korvakorut sekä kaulakoru.

Idea Serenityyn syntyi Jaana Junkkaalalla noin vuosi sitten joulun aikaan. Tällöin Jaana ehti rauhoittumaan kiireisen työsyksyn jälkeen ja seurata rauhassa kotipihansa tapahtumia. Pihassa asusteli fasaaniperhe, jonka elämää Jaana ehti hiljentyessään tarkkailemaan. Serenityn muotokieli sai inspiraationsa erityisesti urosfasaanin rintasulkien rytmityksestä, josta sekä Serenityn muoto että keveys on lähtöisin.

Korujen muotokieli on saanut idean fasaanin rintasulkien muodosta ja keveydestä.

Ilman tarinaa taustalla, Serenity antaa vaikutteita myös kasvimaailmasta ja lehdistä. Kuitenkin kun koruja katsoo ajatukselle, huomaa viitteet sulkaan. Toisaalta pidän erityisen paljon siitä, että Jaana ei yhdistä sulkamaisuutta koruihin liian alleviivaavasti ja stereotypisesti vaan koruissa on pyöreyttä ruusunterälehtien tapaan – aivan kuten fasaanin sulissa. Vaikka Jaana pyrkii tuomaan aina tuoreita ideoita koruihinsa, on hän huomannut, että malleista kasvaa kuitenkin ajattomia klassikoita. Myös Serenity on mielestäni tyylikäs ja ajaton, mutta mukana on ripaus jotakin uutta ja mielenkiintoista.

Serenity-sarjasta löytyy myös pronssisia korvakoruja.
Pitkät korvakorut olivat malliston ensimmäinen osa.

Serenity-sarjan ensimmäinen osa oli pitkät korvakorvakorut, joissa erityisesti kuvastuu Jaanan fasaanin sulissa näkemä keveys. Materiaalina oli alun perin hopea. Tämän jälkeen sarja kasvoi erilaisin kaulakoruin ja korvakoruin sekä rintaneulalla. Rintaneulan Jaana päätti ottaa mukaan sarjaan, vaikka ne eivät olekaan nykypäivän suurimpia myyntihittejä kappalemääräisesti. Jaana piti rintaneulan kauneudesta ja se toi vahvasti mieleen myös alkuperäisen sulkainspiraation, hattusulasta hattuneulaan.  Jaana kertookin oman työnsä rikkauden olevan myös pienten sarjojen tuomisen mallistoon, jolloin on mahdollista tehdä juuri itsensä näköisiä ja itseään miellyttäviä tuotteita. Omasta mielestäni rintaneula on Serenityn onnistuneimpia koruja, ja itse asiassa juuri rintaneula herätti huomiomme nimetä Serenity-sarja Kuukauden koruksi.


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA

Upea lämmin pronssi on mukavaa vaihtelua materiaalina.

Serenity-mallistossa on myös saatavilla pronssisia korvakoruja. Tämä on oikein tervetullutta ja raikasta vaihtelua hopeakorujen tarjontaan. Pronssiset korvakorut ovatkin oikein kauniin sävyiset ja erityisesti tappikorvakorut ovat hyvin elegantti valinta myös arkipukeutumiseen vaikkakin korut ovatkin näyttävän kokoiset.

⇒ Äänestä Vuoden koru 2018, voita 500 euron lahjakortti ⇐

Malliston pronssisia ja hopeisia koruja kannattaa kokeilla yhdistellä rohkeasti.

Serenityssa myös pronssin ja hopean yhdistely toimisi hyvin. Itse haaveilen yhdistäväni hopeiset ja pronssiset tappikorvakorut – joko todellisella twistillä niin, että toisessa korvassa olisi hopeinen ja toisessa pronssinen korvakoru tai jopa rinnakkain samaan korvanlehteen, koska korvissani on kahdet reiät vierekkäin. Serenity-sarjan korut sopivat erilaisin yhdistelmin niin business- kuin juhlapukeutumiseenkin ja säväyttäviä vaihtoehtoyhdistelmiä on myös menevämpiin iltarientoihin. Jaanaa inspiroi ympärillään näkemänsä asiat monipuolisesti kuten esimerkiksi muoti ja taide ja Jaana näkeekin korunsa vahvasti osana pukeutumisen tyyliä.

Korvakorut ovat hillityn yksinkertaiset, mutta näyttävät kokonsa puolesta.
Kaulakorun sulat voi lukita lomittain tai pitää korua avonaisena.

Myös kaulakoru pitää mukanaan pienen jujun. Sulkaosiot voi kiinnittää toisiinsa lomittain, jolloin kaulakoru muodostaa suljetun ympyrän. Lisäksi korun voi jättää auki, jolloin sulkaosiot jäävät erillisiksi toisistaan. Omaan kaulaani koru istui parhaiten kiinni laitettuna. Lisäksi huomasin, että koru pysyy hyvin kaulassa paikoillaan myös vinoon aseteltuna ja näin sulat muodostavat hieman rusettimaisen tunnelman toiseen sivuun.

Serenity-kaulakorun sulat yhteenlukittuneina ovat kuin kaunis rusetti.

Pioni Designin Jaana Junkkaala työhuone sijaitsee Helsingissä Ullanlinnassa. Koruja voit ostaa jälleenmyyjien ja verkkokaupan kautta. Mallistojen lisäksi noin puolet Jaanan töistä ovat tilaustöitä, suurimpana kategoriana uniikkisormukset.  Vaikka Jaanan töiden suurimmat markkinat ovat Suomessa, myydään Jaanan koruja myös esimerkiksi Venäjällä ja Japanissa. Jaana on iloinen, että hänen korujen muotokieli ei ole kulttuurisidonnaista vaan ilahduttaa ihmisiä eri puolilla maailmaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here