Kellot

Kelloista keskusteltaessa puhutaan usein koneistoista, rungosta, istuvuudesta ja monesta muusta asiasta. Yksi näistä on lume. Joku kertoo kellonsa hohtavan pimeässä kuin Hong Kongin valoshow, toinen voivottelee vintage-kellonsa lähes olematonta hohtoa ja kolmas näkee vielä aamun pimeinä tunteina ajan helposti...
Kiinnostus kelloihin tulkitaan usein kalliiksi harrastukseksi. Totta on, että kelloihin saa halutessaan upotettua rahaa vaikka kuinka paljon, mutta näin ei todellakaan tarvitse olla. Hyvän kokoelman käyttökelloja saa rakennettua pienellä rahalla, kun pitää silmänsä auki esimerkiksi kirpputoreilla. Vintage-ikäinen naisten rannekello Käytännön esimerkin...
Tudor on kantanut pitkään Rolexin pikkuveljen leimaa. Edelleenkin hieman kelloista jotain muka tietävä saattaa todeta, että ei sitten ollut varaa Rolexiin. Maailmalla vintage-ikäisten Tudor Submarinereiden hinnat ovat nousussa johtuen niiden harvinaisuudesta verrattuna Rolex Submarineriin. Omasta mielestäni Tudorissa on jotain todella...
Joulu koitti etukäteen, sillä sain kokeiltavaksi Cartier Roadsterin. Vuodesta 1847 alkaen Cartier on valmistanut useita legendaarisia kelloja, joista yksi tunnetuin on vuonna 1904 esitelty Santos, joka valmistettiin brasilialaislentäjä Alberto Santokselle. Sen lisäksi vuonna 1917 esiteltiin legendaarinen kellomalli Tank, jonka...
Vuonna 1891 Yhdysvalloissa perustettu BALL Watch Company on rantautunut Suomeen, kun Kello- ja Kultasepänliike H.J. Suninen on aloittanut kellojen jälleenmyynnin ensimmäisenä suomalaisena kelloliikkeenä. BALL'in valikoimasta löytyy jykeviä titaanisia divereita, hillittyjä pukukelloja sekä rennompia sporttisia kelloja. Yhdysvaltalaisista syntyperästään huolimatta kellot valmistetaan Sveitsissä. BALL-kellojen erikoisuus...
Saksalaisen Haemmerin rannekelloja saa nyt Suomesta, sillä Kellodivari-verkkokauppaa pyörittävä Aikaveijarit Oy on aloittanut Haemmerin kellojen jälleenmyynnin omassa itsenäisessä verkkokaupassaan. Haemmer on suunnattu isokokoisten kellojen ystäville Haemmerin perusfilosofiana on tarjota isokokoisia kelloja (miesten mallit 50 mm ja naisten mallit 45 mm) järkihintaan ja...
Yksi varma merkki kellokulttuurin rikastumisesta on eittämättä se, että alalle syntyy uutta liiketoimintaa. Tämä on luonnollinen kehityskaari, sillä historian saatossa harrastustoimintojen ympärille on ennemmin tai myöhemmin syntynyt erilaista palvelutarjontaa, joista osa kumpuaa harrastajapiirin sisältä. Suomalaisessa kelloskenessä hyviä esimerkkejä tällaisesta ovat...
Instagram-kuvakilpailu on ratkennut. Kilpailun voittajan valinta oli raadille tiukka rasti ja asia vaati muutaman neuvoa antavan. Lopulta saimme valittua voittajan lähes 40 kuvan joukosta. Olemme voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti palkintojen (kiitos Grillikauppa.com ja Punavuoren Ranneke) toimittamista varten. Voittajakuvaksi ja sitä kautta voittajaksi...
Kesä on paras päivä Suomessa. Jos kuitenkin käy niin, että vettä sataa, tai vaihtoehtoisesti aurinko paistaa ja se houkuttelee lomalaisen rannalle nauttimaan Suomen suvesta, on monikäyttöiselle rannekellolle tilausta. Hyvä valinta tällaiseksi kelloksi on Seiko Orange Monster. Seiko Monster Monster on japanilaisen...
Seiko on tunnetumpi entry-level –kellojen valmistajana, mutta heillä on useampia selvästi korkeamman tason ja hintaluokan mallistoja. Esittelyssä oleva Ananta Chrono Urushi-maalatulla taululla on Limited Edition-malli vuodelta 2012. Koko kello on sporttisen musta ja kooltaan 43mm. Kuori ja ranneke ovat...