Bulova

Bulova on Citizenin haltuun päätynyt yhdysvaltalaislähtöinen kellobrändi, jonka historia kellonvalmistajana alkaa vuodesta 1875. Tuolloin merkin perustanut Joseph Bulova perusti New Yorkiin pienen koruliikkeen, jossa hän valmisti erilaisia rannekelloja aina vuoteen 1912 saakka, jolloin Bulova aloitti koneistojen valmistamisen Sveitsin Biennessä. Historiansa...
Yhdysvaltalaislähtöinen Bulova on yksi kellomaailman maineikkaimmista valmistajista, jonka historiasta löytyy lukuisia teknisiä innovaatioita, kuten esimerkiksi äänirautakoneiston keksiminen. Bulova oli myös aikaansa edellä markkinoinnin saralla ollen maailman ensimmäinen tv-mainostaja. Bulova kuuluu myös siihen kellonvalmistajien harvalukuiseen joukkoon, jotka voidaan liittää avaruuden...
Ajoittain on hyvä haastaa omat vakiintuneet käsityksensä siitä, mitkä ovat "oikean" rannekellon tunnusmerkkejä. Vähänkin rannekellojen maailmaan perehtyneenä ensimmäinen asia, missä korostuu tietynlainen ehdottomuus, on koneisto. Näin on käynyt myös omalla kohdallani ja mekaaninen koneisto on lähtökohtaisesti perusvaatimus, jota olen...

Uusimmat Bulova-artikkelit

Uusimmat kelloartikkelit