Citizen Eco-Drive – käyttövoimaa valosta

Kaupallinen yhteistyö: Citizen Suomi

Citizen Eco-Drive -koneisto pyrkii vähentämään kelloista kertyvää paristosaastetta, ottamalla käyttövoimansa puhtaasti valosta. 

Maailmaa vuonna 1973 ravistellut, Jom kippur -sodan synnyttämä, ensimmäinen öljykriisi havahdutti myös japanilaisen kellovalmistaja Citizenin. Öljyntuotannon leikkaukset vaikuttivat niin maailmantalouteen kuin ihmisten arkeenkin, ja muun muassa öljyn säännöstely ajoi monet miettimään uusia energiamuotoja. Citizen kehitti seuraavan kolmen vuoden aikana valosta käyttövoimansa ottavaa teknologiaa, joka näki sanan mukaisesti päivänvalon ensimmäisen kerran kellon muodossa vuonna 1976. Teknologiaa kutsutaan Eco-Drive -nimellä.

Voimaa valosta

Eco-Drive-tekniikalla varustettu kello muuntaa kaikenlaisten valonlähteiden tuottaman valon sähköenergiaksi. Kellotaulun takana sijaitseva aurinkopaneeli kelpuuttaa valonlähteeksi niin auringon paisteen kuin pöytälampun valonkin. Saatu energia käytetään sähköisen kellonkoneiston pyörittämiseen, ja ylijäävä energia varastoidaan kellossa olevaan elohopeavapaaseen litiumioni akkuun. Akku latautuu aina, kun valoa on tarjolla, ja latausnopeus riippuu valonlähteen voimakkuudesta.

Citizen Eco-Drive
Kuva: Citizen

Suora auringonvalo on paras ja nopein tapa ladata kellon akku täyteen, mutta tarvittaessa lisää virtaa saadaan vaikka sijoittamalla kello pöytälampun alle. Kun akku on latautunut täyteen, Eco-Drive kellot käyvät yleensä useampia kuukausia vaikka pilkkopimeässä. Citizen-malliston yläpään Eco-Drive kelloissa on nykyään jopa 330 päivän toiminta-aikoja, joten huolta kellon pysähtymisestä esimerkiksi kaamosaikana ei ole.

Citizen Promaster Marine Eco-Drive Yacht
Citizen Promaster Marine Eco-Drive Yacht

Vähentää paristosaastetta

Yksi Eco-Drive koneiston kehittämisen tavoitteista, oli päästä eroon normaalisti kvartsikoneistoisissa kelloissa käytettävistä paristoista, jotka kuormittavat tyhjentyessään luontoa. Moni paristo päätyy kierrätyksen ohitse suoraan roskiin ja sitä kautta mahdollisesti myös luontoon. Paristottomia Eco-Drive kelloja myydään vuosittain noin neljä miljoonaa kappaletta, joten ne voivat säästää jopa Mount Everestin korkuisen pinon paristoja joka vuosi.

Citizenin mukaan Eco-Drive koneisto akkuineen on luotettava ja pitkäikäinen, ja sen komponentit kestävät helposti koko kellon käyttöiän. Näin ollen kello on myös huoltovapaa, eikä sen takakantta tarvitse avata. Paristokelloissa joudutaan pariston vaihdon yhteydessä usein vaihtamaan myös takakannen tiivisteet vesitiiviyden säilyttämiseksi.

Suosittelemme

Citizen Eco-Drive
Citizen Eco-Drive CA4420-21X

Eco-Drive pähkinänkuoressa

Eco-Drive on japanilaisen kellonvalmistajan, Citizen, kehittämä teknologia, jonka avulla mikä tahansa valo muutetaan energiaksi, joka käytetään kellon koneiston pyörittämiseen ja kellossa olevan akun lataamiseen.

  • käyttövoima saadaan valosta
  • ei paristonvaihtoja
  • pitkä toiminta-aika jopa täysin ilman valoa
  • huoltovapaa
  • säästää luontoa

Citizenin Eco-Drive -kellotarjonta on laajentunut vuosien varrella hyvää vauhtia, ja valikoimasta löytyy kelloja arkeen, juhlaan ja harrastuksiin. Tässä muutamia esimerkkejä mihin olemme jo tutustuneet:

Lue lisää