Kauluspaidan silittäminen

Sitä joko vihaa tai rakastaa. Osalle miehistä se on terapeuttista puuhastelua, toisille se on pakkopullaa josta on selvittävä mahdollisimman nopeasti – tai se jätetään jopa puolison tehtäväksi (soo-soo miehet).

Kyse on tietenkin kauluspaidan silittämisestä, joka on jokaisen miehen perustaito. Silittäminen ei ole onneksi rakettitiedettä kun käytössä on hyvä silitysrauta höyryominaisuudella sekä riittävän iso silityslauta, sillä pienellä silityslaudalla päädytään pyörittelemään paitaa moneen kertaan ja asetteluun ym. kuluu turhan paljon aikaa.

Kuinka kauluspaita tulee sitten silittää?

Silittämisessä on monta koulukuntaa, jotka liittyvät etenemisjärjestykseen. Oleellista on kuitenkin lopputulos, ei se missä järjestyksessä paidan eri osat on silitetty. Paidan voi esisumuttaa etukäteen tai silittää kun se on vielä pesun jäljiltä hieman kosteahko (esim. muutaman tunnin jälkeen ripustamisesta). Helppohoitoisimpiin paitakankaisiin riittää puolestaan silitysraudan höyry sellaisenaan.

Säännöllinen silitys myös auttaa paidan muodon säilyttämistä, eli jos olet kuin allekirjoittanut ja talven ajan käyttänyt paitoja neuleiden alla silittämättä – keväällä voi olla osa paidoista aika hankalia silittää.

Eipä hätää, mennäänpä itse asiaan. Koostimme lyhyehkön videon aiheesta josta käy ilmi silittämisen työvaiheet. Työvaiheiden jälkeen kerromme myös muutaman vinkin.

Suosittelemme

Tyyliniekan vinkit kauluspaidan silittämiseen:

Erityisesti hihojen suhteen paidan asetteluun kannattaa uhrata muutama lisäsekunti, jotta raudalla työskentely on mahdollisimman mukavaa. Yritä saada hiha mahdollisimman suoraksi jotta taitteita/vekkejä ei jäisi. Silitä kalvosin suoraksi. Usein kaupasta ostetuissa paidoissa kalvosimeen on silitetty terävä taitos – tämä ei ole lopputulos johon tähdätään, kalvosimen pitäisi kaartua kauniisti pyöreäksi ranteen ympärillä. Eli lyhyesti:

  • Käytä vesisumutinta erityisesti ryppyisille paidoille.
  • Asettele paidan osa (esim. hiha) laudalle ensin mahdollisimman suoraan.
  • Ohjaa kädellä kangasta silittäessäsi, jotta taitoksia ei syntyisi.
  • Jos taitoksia syntyy, sumuta hieman vettä ja suorista taitos raudalla.
  • Nappilistaa silittäessä kannattaa listaa vetää hieman toisella kädellä, jolloin nappilista suoristuu ja lopputulos on loistava.

Kerro alle kommentteihin omat niksisi tai kysymyksesi koskien paidan silittämistä.

Lue lisää