Miss Suomi -kauneuskilpailu on lähes kaikille suomalaisille tuttu kilpailu, jota on järjestetty vuodesta 1931 lähtien. Kilpailu on nostanut vuosikymmenten varrella esiin lukuisan määrän kansan tietoisuuteen nousseita leidejä, jotka tunnetaan tänäkin päivänä muistakin ansioista, kuin missikisoista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tunnetuimpia lienevät Viivi Pumpanen, Sara Sieppi, Sara Chafak ja Shirly Karvinen.

Edellä mainittuja leidejä yhdistää Miss Suomi -tittelin lisäksi nykyisin käytössä oleva missikruunu, joka laskettiin ensimmäistä kertaa voittajan kutreille vuonna 2009. Miss Suomen kruunu ja perintöprinsessojen kruunut vaihtuivat tuolloin, koska edelliset kruunut varastettiin ja missiorganisaationa tunnettu Finnartist tilasi uuden kruunut Aseman Kellon Erkki Kallioniemeltä.

Toimeksiantona kruunut, jotka pysyvät päässä

Erkki Kallioniemi kertoo, että Finnartistin Pertti Himberg kyseli joulukuussa 2008 tapahtuneen varkauden jälkeen häneltä, kuka voisi tehdä uudet missikruunut. Pienen pohdinnan jälkeen Erkki Kallioniemi totesi, että hän voisi ne suunnitella ja tehdä Aseman Kellon lukuun. Suunnittelusta vastasi Kallioniemen lisäksi kultaseppämestari Raimo Nieminen, ja kruunut tehtiin käsityönä.

Kruunut vasemmalta lukien (1. perintöprinsessa, Miss Suomi, 2. perintöprinsessa).
Kruunut vasemmalta lukien (1. perintöprinsessa, Miss Suomi, 2. perintöprinsessa).

Aseman Kello sai suunnittelulle vapaat kädet, sillä missiorganisaation ainoa toivomus oli se, että uudet kruunut pysyisivät paremmin päässä kuin Anne Pohtamon 1970-luvulla Miss Universum -kilpailuista Yhdysvalloista tuoma ja missiorganisaatiolle lahjoitettu kruunu, joka oli itse asiassa pienempikokoinen kopio Miss Universum -kruunusta.


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA

Suunnittelutyön lähtökohtana toimi käytännöllisyys ja suomalaiseen henkeen sopiva näyttävyys jalometalleineen ja jalokivineen. Kruunut suunniteltiin kokonaisuutena, joten kruunujen arvojärjestys on helposti tunnistettavissa. Toinen suunnittelun kulmakivi oli kruunujen istuvuus siten, että ne pysyvät hyvin kantajiensa päässä sotkematta tai piilottamatta näyttäviä kampauksia.

Miss Suomi -voittaja saa muistoksi omasta vuodestaan uniikin, vuosittain vaihtuvan korun, joka roikkuu kruunun keskellä.
Miss Suomi -voittaja saa muistoksi omasta vuodestaan uniikin, vuosittain vaihtuvan korun, joka roikkuu kruunun keskellä.

Miss Suomen kruunun pikantti yksityiskohta on keskellä roikkuva, vuosittain vaihtuva osa, jonka kruunattu Miss Suomi saa itselleen muistoksi. Näin jokainen Miss Suomi saa kannettavakseen uniikin kruunun heti valintansa jälkeen, sekä tarkoin valittuihin kuvauksiin finaalin jälkeen. Muun ajan Miss Suomen ja perintöprinsessojen kruunut ovat missiorganisaation hallussa.

Miss Suomi - 1. perintöprisenssan kruunu
1. perintöprisenssan kruunu
Miss Suomi - 2. perintöprinsessan kruunu
2. perintöprinsessan kruunu

Missikruunuille suunniteltiin ja työstettiin myös arvolle sopiva puinen laatikko, jossa kruunuja esitellään mm. Miss Suomi -kilpailun finaalissa – ja ovat näin kaikkien paikalla olevien ihmisten ihailtavana.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here