Joskus parhaat asiat ovat silmien edessä ilman, että huomaat niitä. Näin on käynyt omalla kohdallani viimeksi tänään, juuri nyt, kun aloitin upean kesäisen työviikkoni Tampereella suosikkikahvilassani KAFFILA:ssa.

Minulta kysytään säännöllisesti kahvilasuosituksia ja vastaukseni on ollut monesti ympäripyöreä, tai sitten niitä on tullut useampia. Koska vierailen liian harvoissa tamperelaisissa kahviloissa, en voi absoluuttisesti sanoa mikä on paras, mutta voin kertoa missä itse useimmiten asioin. Tänä päivänä oma suosikkini on nimenomaisesti KAFFILA.

KAFFILA Tampere

Miksi KAFFILA?

Itselleni tärkeitä asioita ovat tietenkin hyvä kahvi, hyvä sijainti, miellyttävä miljöö, ystävällinen ja luonteva palvelu, sekä mahdollisuus tehdä etätöitä. KAFFILA täyttää kaikki nämä vaatimukset hyvin, jonka lisäksi tarjolla on laadukasta pikkupurtavaa, kuten croissantteja (tämä ei tule kenellekään yllätyksenä) ja kakkua. Moni on myös kehunut aamupalaa, jota en ole vielä kokeillut. Sen sijaan olen muutaman kerran syönyt KAFFILA:ssa erittäin maistuvan salaattilounaan, jota voin varauksetta suositella.

Tietojeni mukaan myös koirat ovat tervetulleita KAFFILA:an.

Kun tarkemmin ajattelen, ovat laadukkaat tuotteet ”vain” perusedellytys, jonka perässä kahvilaan menen. Syy kanta-asiakkuuteeni on kuitenkin välitön ilmapiiri, jonka työntekijät ja asiakkaat ovat paikkaan luoneet. Tänne on yksinkertaisesti kiva tulla hörppimään kuppi hyvää kahvia ja tekemään siinä lomassa päivän töitä.

”Mutta minä juon nyt kahvia…”

KAFFILA sijaitsee Tampereella hyvällä ja helposti lähestyttävällä paikalla, Aleksis Kiven kadun ja Hallituskadun kulmassa, Elisan myymälää vastapäätä, osoitteessa Aleksis Kiven katu 11

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here