Johan on kellomarkkinat

Rannekellojen arvostus on älypuhelinten aikakaudella kokenut renessanssin. Tästä ovat osoituksina paitsi kellojen palaaminen yhä useamman ihmisen ranteeseen, myös erilaisten kelloyhteisöjen ja -foorumien, sekä kaupallisten toimijoiden esiinmarssi. Rannekellojen osalta suuntaus on myös mennyt siihen suuntaan, että yhden kellon sijaan ranteeseen valitaan kello tilanteen mukaan. Tarjonta on seurannut kysyntää niin Suomessa, kuin maailmalla.

Mekaanisten rannekellojen kohdalla markkinat ovat etenkin käytettyjen kellojen osalta kasvaneet huimasti, mikä on ollut kuluttajan näkökulmasta hyvä asia. Laadukkaaseen mekaaniseen kelloon, jopa arvokelloon, pääsee tänä päivänä kiinni hyvinkin kohtuullisella investoinnilla.

Kellomarkkinat-palvelu vastaa kysyntään

Tyyliniekka haluaa osaltaan olla kiinni tässä kehityksessä ja Kellofoorumin rinnalle olemme avanneet tänään Kellomarkkinat-palvelun, jossa kuka tahansa voi ilmoittaa myyntiin oman kellonsa.

Palvelun avulla haluamme edesauttaa laadukkaiden kellojen menekkiä tiiviin kelloharrastajayhteisön lisäksi tyylistä ja tyylikkäästä elämästä kiinnostuneiden keskuuteen, johon noin 15.000 viikkolukijaamme tarjoavat otollisen maaperän. Kellojen lisäksi palvelussa myydään kellotarvikkeita.

Kellomarkkinat on laadukkaiden rannekellojen ja kellotarvikkeiden ostospaikka.

Upeaa tarjontaa heti kärkeen

Kellomarkkinat on saanut lentävän lähdön, sillä useampi laatukelloja myyvä yrittäjä on ottanut palvelun omakseen. Hyvinä esimerkkeinä laadukkaasta valikoimasta toimivat mm. nämä arvokellot:

Suosittelemme

Kellomarkkinat-palveluun pääsee myös osoitteesta kellomarkkinat.fi.

Lue lisää