Business casual -tyyli

Business casual on pukeutumisetikettien joukossa yksi epätarkimmista ja vaikeimmista hahmotettavista. Klassiselle ja hieman jäykälle business professional -tyylille vastapainoksi syntynyt tyyli onkin rajoiltaan hieman sumuinen ja hankala määriteltävä. On siis tarkasteltava tyyliä sen syntytarpeen – riittävän siistin ja asiallisen työpaikkapukeutumisen – lähtökohdasta.

Löyhimmän määritelmän mukaan business casual rakentuu miehillä asiallisten jalkineiden, suorien housujen tai chinojen sekä kauluksellisen paidan yhdistelmästä. Irtotakki on myös tyylin luonteva osa, farkkujen ja urheilukenkien taas ollessa liian arkiset kokonaisuuteen. Jäykimpien määritelmien mukaan chinot ja pikeepaidan kaltaiset urheilupaidat eivät kuulu business casualiin.

Naisten osalta määritelmä on selkeämpi – housut tai polvimittainen hame sekä kauluksellinen, siisti yläosa. Määritelmistä huolimatta business casualia voidaan katsoa sekä pukeutujan itsensä että hänen kollegoidensa näkökulmasta.

Business casual omasta näkökulmasta

Mikäli vaatekaappi on hyvin ja edes suhteellisen loogisesti rakennettu, on business casual -asukokonaisuuden rakentaminen helppoa. Jalkineiksi voi huoletta valita siistit ruskeat, hyvin hoidetut kengät. Siistin arkipukeutumisen peruskappale – blazer – sopii erinomaisesti lähtökohdaksi muiden irtotakkien ohella, olkoonkin että myös paitahihaisuus sekä siistien neuleiden käyttö on täysin sallittua. Paidan voi valita suhteellisen vapaasti kauluspaitojensa joukosta. Myös housujen osalta voi käyttää vapaata, rentoa tulkintaansa, kunhan pysyy farkkyhyllystä kauempana.

Kuvassa on kaksi business casual -määritelmän mukaista asua. Valittujen vaatteiden idea on siinä, että voit vaihtaa minkä tahansa vaatekappaleen asukokonaisuuksien väliltä ja kokonaisuus näyttää edelleen hyvältä.
Kuvassa on kaksi business casual -määritelmän mukaista asua. Valittujen vaatteiden idea on siinä, että voit vaihtaa minkä tahansa vaatekappaleen asukokonaisuuksien väliltä ja kokonaisuus näyttää edelleen hyvältä.

Asusteissa on tärkeä muistaa pyrkimys tietynasteiseen rentouteen, onhan kyse “casual” -tyyppisestä, pönöttämistä välttävästä tyylikielestä. Vähemmän yllättävästi neulesolmio sopii kaulaan erinomaisesti. Solmion voi myös jättää pois täysin, ylimmän napin avaten. Tällöin amerikkalaistyyppinen pehmeäkauluksinen nappikauluspaita on täydellinen valinta. Voipa luonteikas henkilö kietaista kaulaansa ascot-huivinkin.

Rintatasku ei välttämättä vaadi taskuliinaa, mutta jos sitä on tottunut käyttämään, valinta on sangen vapaa.

Suosittelemme

Business casual toisen näkökulmasta

Tärkeänä piirteenä business casualin synnyssä on ollut sen sopivuus työpaikan yleiseen luonteeseen. Näinpä tyylin toimistoetiketikseen valitseva yritys haluaakin luoda työntekijöille asiallisen rennon ilmapiirin. Business casual -toimistoissa pukuun pukeutuminen on viesti tärkeästä tapaamisesta tai muusta “talon ulkoisesta” tapahtumasta.

Eräänä keskeisenä piirteenä business casualissa on myös sen muille työntekijöille tarjoama rauhallisuus. Liian paljastavat tai piukat vaatteet on karsittu pois, eikä vaatteiden urheilullisuus tai kotoisuus vie mieltä vapaa-ajalle. Kyse on siis selkeästi työasusta, joka rentoudestaan huolimatta pitää asenteet ja keskustelun työssä.

Business casual

  • Vastapaino pukuun pohjautuvalle business professional -tyylille
  • Vähintään siistien kenkien, kauluksellisen paidan ja suorien housujen tai chinojen yhdistelmä
  • Peittää jalkaterät ja yläkehon, miehillä myös sääret – ei sortseja
  • Ei urheilullisia tai paljastavia vaatteita tai farmarihousuja
  • Irtotakki tai siistit neuleet erityisen sopivia

Yhteenveto ja suosituksia

Koska business casual on lähinnä työpaikan asukoodi, sen käyttämistä iltajuhla- tai viikonloppukutsuissa kannattaa välttää. Mikäli tapahtuma on esimerkiksi lounasaikaan tai välittömästi työpäivän jälkeen, se sen sijaan on paikallaan – onhan kyse tällöin tietynlaisesta “tule sellaisena kuin olet” -ilmaisusta. Tällöin kannattaa mukaan laittaa myös formaalimpi työasukoodi.

Kutsussa voi siis lukea: “Asukoodi: Business professional, business casual”.

Rennoissa, etenkin lasillisen ääreen tai aterialle kokoontuvissa viikonloppujuhlissa voi hyvin käyttää koodia “cocktailasu”, joka kattaa mukavasti kaiken irtotakista ja irtohousuista smokin kautta rentoon peruspukuun.

» Tutustu Care of Carlin valikoimaan (sis. affiliate-linkin)

Lue lisää