Uuttaja: maistelussa Slurp-kahvit heinä- ja elokuussa

Kaupallinen yhteistyö: Uuttaja & Slurp

Slurp-kahvien maistelun jatkuessa tahdon muistuttaa yhä voimassa olevista alennuskoodeista Slurp-kahvitilaukseen sekä Slurp:n verkkokauppaan tehtyihin ostoksiin. Koodit kelpaavat myös lahjatilauksiin, mikäli tahdot sukulaistasi tai ystävääsi kahvi- tai teetuotteilla ilahduttaa ja muistaa.

  • Koodilla ’uuttaja’ saat Slurp-kahvielämyksen ensimmäisestä kahvista 5 euroa alennusta.
  • Koodilla ’uuttajablogi’ saat Slurp-verkkokaupan ostoksista 5 prosenttia alennusta.

Sen lisäksi, että saat koodeja käyttämällä itse alennuksia huipputuotteista, tuet samalla suomalaista kahviyrittäjyyttä sekä kahvibloggaajaa. Kiitos!

Ja sitten niiden kahvien kimppuun. Uuttajan kahvielämystilaus on pysynyt muodoltaan samanlaisena, eli vuorotellen tummia ja vaaleita paahtoja ja kaikki papuina maksimaalisen tuoreuden takaamiseksi.

Kaffa Roastery Go’Morron

Aloitetaan vaalealla kahvilla Helsingin Punavuoresta. Kaffa Roasteryn jo legendaarinenkin Go’Morron-blendi on vakiinnuttanut paikkansa monien kahvinystävien aamukupillisessa ja on kenties monelle jopa taloudessa se THE kahvi, jota juodaan kun halutaan varmasti hyvää.

Kaffa Roastery Go'Morron -pienpaahtimokahvi

Tämä indonesialaisesta, etiopialaisesta sekä kolumbialaisesta kahvista koostuva blendi oli Uuttajan testissä Kalita Wave -suodatinsuppilolla pour over-kahvina. Taattua aamukahviainesta tämä oli. Voimakkaita makuja, tukevuutta ja purevuutta.

Suosittelemme

Parhaimmillaan: suodatin- sekä pour over -kahvina. Myös Aeropressille soveltuva.

Lehmus Roastery Tumma Itä

Heinäkuun tumma Slurp-kahvi tuli lappeenrantalaiselta Lehmus Roasterylta. Itselleni entuudestaan tuntematon laatu nimeltä Tumma Itä saapui kotiin punaisen sävyisessä Slurp-pakkauksessa.

Lehmus Roastery Tumma Itä -pienpaahtimokahvi

Brasilian Minas Geraisista peräisin oleva kahvi oli usean pienviljelijän yhteistyön tulos, jonka lehmuslaiset aateloivat tummalla paahtoprofiililla antaen kahville pähkinäisen ja nougatmaisen tuoksun sekä makupuolelle runsaasti suklaisuutta sekä pähkinäisyyttä kivassa tasapainossa.

Parhaimmillaan: pressopannulla sekä tummana suodatinkahvina.

Kaffe Obscura Rwanda Gitesi

Seuraavan kahvin kohdalla siirryttiin tyystin toiselle mantereelle, kun Kaffe Obscuran valikoimasta Slurp-kahvielämykseen lähti ruandalaista Gitesiä. Vaalealla paahdolla kruunattu Bourbon-lajikkeen kahvi oli runsaan hedelmäinen, makea, sitruksisen hapokas ja suutuntumaltaan paksu.

Kaffe Obscura Rwanda Gitesi -pienpaahtimokahvi

Ruandalla on edelleenkin hiukan kysymysmerkkiä kahvimaan statuksen kohdalla, mutta Gitesin kaltaiset erinomaiset kahvilaadut osoittavat, että potentiaalia löytyy taatusti.

Parhaimmillaan: Aeropress sekä käsinsuodatusmenetelmät.

Kahiwa Coffee Roasters Kolumbia El Ventarrón

Seuraava tummapaahtoinen kahviherkku tuli Lahdesta: Kahiwa Coffee Roastersilta. Kahvina kolumbialainen El Ventarrón. Lajikkeeltaan hieman erikoisempaa ’Ombligonia’ oleva kahvi kasvaa noin puolentoista kilometrin korkeudella meren pinnan yläpuolella Huilan kuuluisalla kahvialueella.

Kahiwa Coffee Roasters Kolumbia El Ventarrón -pienpaahtimokahvi

Ombligon on Colombia-lajikkeen mutaatio ja sen nimi tarkoittaa ”isoa, paksua napaa”, joka tämän lajikkeen kahvimarjoilla aina on. Kermainen suutuntuma, maussa colamaisia vivahteita ja tuoksussa miellyttävää suklaisuutta. Taattua kolumbialaista laatukahvia siis.

Parhaimmillaan: tummana suodatinkahvina sekä Aeropress-uutettuna.

RPS Roastery Ethiopia Reko

Elokuulle ehti myös kuopiolaisen RPS Roasteryn vaaleapaahtoinen kahviterveinen. Reko-niminen Heirloom- ja Kurume-lajikkeiden kahvi oli sangen pienipapuinen, mutta jokainen pieni pavunpyörylä kätki sisäänsä huiman määrän huumaavia tuoksuja ja makuja.

RPS Roastery Ethiopia Reko -pienpaahtimokahvi

Uuttajan testissä Reko oli Kalita Wave -suppilolla. Tuoksussa sitrus- ja kivihedelmiä, vaniljaisuutta ja marsipaanimaista makeutta. Makupuolella kukkaisuutta, persikkaa sekä sitrushedelmiä.

Parhaimmillaan: ehdottomasti käsiuuttomenetelmillä, mutta suositus myös suodatinkeittimellä keitettäväksi.

Lue lisää