Tagit Tyyli

Tagi: Tyyli

Hautajaisiin pukeutuminen on tilanne, jota harva kohdalleen toivoo. Kun suru kohtaa, ei vaatetus ole asialistan kärjessä. Tämä artikkeli on kirjoitettu helpottamaan pukeutumista hautajaisiin, jotta asiaan ei tarvitse uhrata aikaa loputtomasti. Haluan kuitenkin huomauttaa, että pukeutuminen ei ole hautajaisten ydinajatus, vaan...
Mitä tänään on päälläni (MTOP) on tyylifoorumeilla suosittu ja yleinen aihealue, jonka peruslähtökohtana on ottaa omasta asukokonaisuudesta kuva tai kuvia muiden kommentoitavaksi. Usein tavoitteena on saada palautetta istuvuudesta sekä värien ja materiaalien käytöstä. Osalle kyse on puhtaasta näyttämisen halusta,...
Frakki on kaikkein arvokkain ja muodollisin asu, jota käytetään arvokkaimmissa tilaisuuksissa. Nykyisin frakkiin pukeudutaan esimerkiksi valtiollisissa tai akateemisissa tilaisuuksissa ja seremonioissa, arvokkaimmissa juhlissa ja häissä. Frakkia käyttävät työasuna esimerkiksi kapellimestarit ja sinfoniaorkesterin soittajat. Pukukoodi on hyvin tarkka, joten pukeutumiseen ei...
Todettuani vuosia palvelleen vanhan nahkalompakkoni olevan nykyistä etutaskukäyttöäni ajatellen aivan liian tuhti, aloin etsiä nykyaikaisen elämän vaatimukset täyttävää ohutta ja suhteellisen pienikokoista, napakoiden housujen etutaskuunkin mahtuvaa lompakkoa. Käytettyäni jokusen halpavaihtoehdon pikaisesti loppuun totesin, että nahkatuotteiden perussääntö - halvalla ei...
Tamperelainen miesten vaateliike Koiso pukee miehen arjesta juhlaan. Yhteistyössä Tyyliniekan kanssa Koiso esittelee kolme erilaista kokonaisuutta kolmeen eri tilanteeseen; juhlaan, työhön ja vapaa-aikaan. Toisena esittelyvuorossa on työpukeutuminen, joka on Koison vahvaa osa-aluetta. Asukokonaisuudet Ensimmäinen kokonaisuus rakentuu Carl Grossin tummanharmaan puvun ympärille, jonka kangas on...
Suomi on pukuhenkareiden kehitysmaa. Tämä oli spontaani reaktio, kun aloin etsimään omille puvuilleni ja irtotakeilleni sopivaa puuhenkaria. Tavoitteeni on yhdenmukaistaa vaatekaapin henkarit kolmeen erilaiseen; nykyiset Ikean puuhenkarit kauluspaidoille, massiivisemmat setripuiset henkarit päällystakeille ja sitten omat henkarit puvuille ja irtotakeille. Henkarin...
Tamperelainen miesten vaateliike Koiso pukee miehen arjesta juhlaan. Yhteistyössä Tyyliniekan kanssa Koiso esittelee kolme erilaista kokonaisuutta kolmeen eri tilanteeseen; juhlaan, työhön ja vapaa-aikaan. Ensimmäisenä vuorossa on näin pikkujoulusesongin kynnyksellä juhlapukeutuminen, jonka kulmakivenä toimivat saksalaisen Bäumlerin villakankaiset puvut. Asukokonaisuudet Ensimmäinen kokonaisuus muodostuu...
Oma kantapaikkani ja sitä myötä Tyyliniekan yhteistyökumppaniksi päätynyt Pohjanheimo on kulkenut alalla positiivisesti vastavirtaan. 75-vuotisen historian omaava kauppiasvetoinen yritys, joka on luonut nahkansa uudestaan vajaassa kahdessa vuodessa - ja vieläpä taloudellisesti terveellä pohjalla on tänä päivänä suoritus, joka ansaitsee...
Kun alkaa paukkua ja pakastaa, sitä luulee on aika tullut... kaivaa esiin vuorilliset nahkakäsineet. Vaihtoehtoja on tänä päivänä runsaasti, erilaisista materiaaleista ja väreistä alkaen. Itse asiassa, värikkäiden käsineiden määrä katukuvassa on lisääntynyt voimakkaasti ja oman lisänsä on tuonut mokkanahkaisten...
Tamperelainen miesten vaateliike Koiso, joka toimii blogin yhteistyökumppanina, tarjoaa mattimyöhäisille oivallisen tavan hankkia vielä puuttuva isänpäivälahja. Tarjolla on laadukkaita ja helppohoitoisia kauluspaitoja Olympilta, Bosweelilta, Eternalta ja Jacques Britt'ilta. Neuleista edustettuna ovat Clipperin konepestun kestävät merinovillaiset neuleet. Tarjolla on myös Pierre...

Uusimmat tyyliartikkelit

Uusimmat kelloartikkelit

Lifestylen uusimmat