Tagit Kirja-arvostelu

Tagi: Kirja-arvostelu

”Elämässä pitää olla kukkia”, Kukkakirjassa todetaan. Myös minulle kukat tuovat hyvää mieltä, ja vähintäänkin viherkasveja kotoani löytyy aina. Voisin myös sanoa, että rakastan kukkia. Kauniista kukista iloitseminen ei kuitenkaan aina vaadi reissua kukkakaupan kautta tai viherpeukaloa puutarhassa. Kukkakirjan vinkkien...
Feng shuista itselläni ainoa mielikuva ennen kirjan lukemista oli, että ulko-ovet eivät saisi sijaita toisiaan vasten.  Kirjan alussa tuodaankin feng shuihin liittyviä mielikuvia esiin "totta vai tarua" – osiolla, joka antaa hyvän peruslähtökohdan feng shui päällimmäisten periaatteiden ymmärtämiseen. Vaikka feng...
Tyylikkään naisen kannattaa hallita myös kasvojen ehostus. Huolitetulla kampauksella ja meikillä voi helposti kohentaa omaa ilmettään ja jopa myös itsetuntoa. Ensin kuvittelin, että kirjasta löytyy ylimeikattuja naisia lukuisten meikkaamisen vippaskonstien jäljiltä ja sekä ajallisesti että taidollisesti lopputulokset vaatisivat lähes ammattilaistason...
Ajatus jouluun liittyvän kirjan avaamisesti tuntui ensin ahdistavalta ja stressaavalta: alemmuuden tunne siitä, että jouluvalmistelut eivät ole edes vielä käyneet mielessä ja ainoa merkki joulun odotuksesta kotona on tällä hetkellä yksittäinen hyasintti. Vaikka Ilona Pietiläisen kirja tarjoaa useita koristelu-...

Uusimmat tyyliartikkelit

Uusimmat kelloartikkelit

Lifestylen uusimmat