Asuntomessut 2019:  Väriä seiniin

Kenties ei ole vaikeaa arvata, mikä on suomalaisten suosikkiväri sisustuksessa. Arvaatko? Suomen Asuntomessujen tutkimuksessa 66% prosenttia vastanneista nimesivät valkoisen niiden värien joukkoon,  joista  pitävät eniten kodin sisustuksessa. Toiselle sijalle sijoittui harmaa, 47 prosentin tuloksella.

Vaikka valkoinen onkin siis ylivoimaisesti suomalaisten sisustuksen lempiväri, tämän vuoden Asuntomessuilla nähdään onneksi myös paljon värejä seinissä. Viime vuonna Porissa puuteripinkki oli väri, jota oli monessa kohteessa käytetty. Tällä kertaa vihertävät sävyt nousivat ylitse muiden ja niitä nähdään useammassa kohteessa.

https://stylefellow.fi/varina-puuteripinkkia-asuntomessut-2018/

 

Tehosteseinien sijaan nyt huoneissa kaikki seinät ovat maalattu samalla sävyllä. Erilaiset murretut vaaleat sävyt ovat pinnalla, mutta tunnelmallisia tummiakin huoneita messuilta löytää. Harmaita ja mustia seiniä tänä vuonna on kuitenkin käytetty vähemmän. Kiitosta pitää antaa myös siitä, että tänä vuonna eri maalien sävyt ovat entistä paremmin esillä ja merkattuna, mikä helpottaa messukävijän poimimaan helposti matkaan sävykoodin väristä, johon tykästyi.

Tummanharmaa on Designtalo Airon Neidon, Kohde 2, asukkaiden värivalinta päämakuuhuoneeseen. Tummat seinät tuovat pesämäisyyttä ja kodikkuutta. Kokonaisuutena huoneen rohkeus tekstiilipalamaton kanssa tuo boutique-hotellin tunnelmaa.

Suosittelemme

Designtalo Airon Neito, Kohde 2

Kohteessa 2 voimakkaiden värien käyttöä ei ole pelätty muuallakaan. Alakertaan valittu punainen sävy on messujen rohkein värivalinta. Punaista löytyy kohteen työhuoneesta sekä ruokailutilasta.

Designtalo Airon Neito, Kohde 2
Designtalo Airon Neito, Kohde 2

Intensiiviset punaiset värit jatkuvat kohteessa 3, Talo Aito, vaaleammin sävyin. Yläkerran toinen makuuhuone on maalattu kauttaaltaan vaaleanpunaisella. Myös kiintokalusteissa on sama väri.

Talo Aito, Kohde 3
Talo Aito, Kohde 3

Airon Haaveen, Kohde 4, ilme on valkoinen, vaikkakin puhdasta valkoista sisustuksessa ei ole käytetty. Yleissävynä kodissa on käytetty, olohuoneessakin olevaa, Tikkurilan H484 (Mulperi) –sävyä.

Airon Haave, Kohde 4

Vihreäsävyinen makuuhuone kohteessa 13, Talo Korea, on trendikäs ja raikas. Sävy on intensiivinen, vaikkakin murrettu.

Talo Korea, Kohde 13

Kohteen 21, Dekolaku, makuuhuone on harmaanvihreä, jota rytmittää Siparilan paneelista tehty sängynpääty. Sävy on Tikkurilan N439 Syvänne.

Dekolaku, Kohde 21

Vihreää löytyy myös Kohteen 22, Sievitalo Unto, työhuoneesta, jossa sävyssä on mukana kylmyyttä. Puupinnat, rottinki ja viherkasvit tuovat kerroksellisuutta sisustukseen ja korostavat onnistunutta värivalintaa.

Sievitalo Unto, Kohde 22

Voimakas ruskeaantaittava murrettu oranssi on yksi messujen ihastelluimmista sävyistä. Sävy löytyy  Kohteesta 25, Virkkulankylän Talo Esikosta. Tikkurilan sävy on nimeltään Mehiläisvaha (L396).

Virkkulankylän Talo Esikko, Kohde 25

Kohteen 28, Paja-aukion Pienrivitalot, makuuhuoneessa vihreä sävy taittaa hieman harmaaseen: Tikkurilan värikartasta löytyvä sävy on nimeltään Nefriitti (N494).

Paja-aukion Pienrivitalot, Kohde 28

Jukkatalo Ainan, Kohde 32, eteisessä on puolestaan käytetty vihreää sävyssä Tikkurilan Bonsai (N448).

Jukkatalo Aina, Kohde 32

Jukkatalo Ainan, Kohde 32, makuhuoneen tummansininen makuuhuone on tunnelmallinen, mutta sävynä suurena pintana Tikkurilan sävy Denim (N429) on kuitenkin raikas.

Jukkatalo Aina, Kohde 32

Kaikki Asuntomessujen artikkelimme löydät osoitteessa www.asuntomessut.info

Lue lisää